Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2012.

Vuosi 2012

Menneeseen vuoteen mahtui paljon tapahtumia. Kuvia selatessa muistin paljon sellaisia asioita, mitkä mun huonolla muistilla olikin jo päässyt unohtumaan...

Vuosi 2012 otettiin vastaan juhlimalla samalla ystäväni kolmekymppisiä. Tammikuussa töissä meni paljon aikaa ja elämä tuntuikin keskittyvän paljon muun muassa kokeiden korjaamiseen... Säät myös vaihtelivat aika rutkasti. Välillä satoi vettä, jotta jouduin kaivamaan kumpparitkin esille. Sitten tulikin hienot pakkaset, jolloin oli hyvä kuvailla. Ja lopulta lunta oli niin paljon, että pystyi laskemaan mäkeäkin.

Helmikuussa sitten olikin pakkasta jo hieman enemmän. Alennusmyyntitalvikenkäni pääsivät käyttöön (ja olivat (ja ovat) lämpimät). Kävin kuvailemassa Helsingin yötä, vietin blini-iltaa ystävien kanssa, join paljon teetä ja täytin 30. Juhlimme myös hyvän ystäni häitä.

Maaliskuussa juhlittiin suloisen kummipojan O:n ristiäisiä. Opettelin tekemään sushia. Kävin ystävän kanssa viettämässä talvipiknikkiä, testailin uusia ravintoloita j…

Herkuttelua Helsingissä

Lauantaina olin ystäväni L:n kanssa shoppailemassa keskustassa. Tosin taidettiin loppujen lopuksi viettää ravintoloissa/kahviloissa enemmän aikaa kuin kaupoissa.... Ilmiselvä vanhuuden merkki...

Ja mitä me sitten syötiin?

Lounaalle suuntasimme sisustuskauppa Nudgen yhteydessä sijaitsevaan Rullaan. Rullat ovat sormin syötäviä täytettyjä riisipaperirullia. Vähän niin kuin sushin sukulaisia, mutta ei sitten kuitenkaan. Täysin erilaista kuin, mitä olen koskaan syönyt. Rullat olivat hyviä, tosin joihinkin olisin kaivannut hieman enemmän mausteita. Söimme kummatkin neljä rullaa (ja joimme muuten todella hyvää skumppaa), joka oli aika sopiva määrä "alkulounaaksi". Rullat täyttivät ja nälkä lähti, mutta vatsaan jäi kuitenkin vielä hieman tilaa.

Seuraavaksi suuntasimme Théhuoneeseen, jossa joimme kannullisen teetä ja söimme muutamat bruschetat. Tämän jälkeen oli tarkoitus käveleskellä Fredalla ja käydä muutamassa sisustuskaupassa. Mutta kuinka ollakkaan, Fredan Kakkugallerian ohi ei o…

kotona paras

Kuinka hyvä onkaan olla kotona. Omassa kodissa. Kotikotonakin on kivaa, mutta ei ole silti oman kodin rauhan voittanutta.

Huristelin eilen takaisi pääkaupunkiseudulle ja heitin samalla hyvästit kuuraisille puille ja koville pakkasille. Vähän teki tiukkaa, kun täällä melkein satoi vettä... Onneksi tänään oli jälleen pakkasta sitten enemmänkin. Laskeskelin ajellessa, että ajoin 7 päivän aikana yhteensä 1600km... Aika paljon. Ei ihme, että eilen kotiin päästessä särki niin hartioita kuin jalkojakin. Mikä ihana tekosyy siis laittaa sauna päälle.

Täällä pääkaupunkiseudun vedessä on muuten jotain poikkeavaa verrattuna kotikodin veteen. Kotikotona mun hiukset oli pientä latvojen kääntyilyä lukuunottamatta suorat. Täällä kiharat iski heti ekan pesun jälkeen. Hämmentävää. Toinen hämmentävä seikka on mun lyhentyminen tänne tullessa. Kotikotona olen vaikkapa kaupassa käydessä pitkä. Täällä en... Kenties tänne etelään matkatessa kutistun aina hämmentävästi ja hiukset kihartuvat.

Käväisin tänään …

Joulu 2012

Tähän jouluun on mahtunut mielettömiä pakkasia, hienoja auringonpaisteita, kuuraa ikkunoissa ja puissa, hautausmaavierailu, paljon syömistä, kummityttöjen kanssa hengailua, sukkien kutomista, kirjojen lukemista, pitkiä yöunia, ajattelua, mukavia lahjoja, riemastuneita ilmeitä. On ollut kerrassaan onnistunut joulu.

Ja onnellista on, että loma jatkuu vielä.

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille :)

glögillisiä iltoja :)

Tällä viikolla olen ollut paljon menossa. Olen käynyt ystävillä kylässä, katsomassa lentopalloa Korsossa (eksynyt autolla Korsossa...), tavannut ystäviä muutenkin. On ollut mukava, mutta kiireinen viikko. Töissä myös kokeiden korjaaminen kuormitti aika paljon viimeisen viikon aikana. En halunnut viedä kokeita kotiin vaan pyrin korjaamaan niitä töissä joka välissä. Pääsääntöisesti tämä onnistuikin.

Lisäksi sain ystäviä myös vieraiksi. Ystäväni T:n kanssa vietimme glögi-iltaa (moneskohan glögi-ilta tämä olikaan tälle syksylle... :)), juttelimme antaumuksella ja söimme kinkkupiirakkaa. Tänään kylään saapui ystäväni J, jonka kanssa pidimme kinkkupiirakkarääppiäiset. Ja joimme sitä glögiä. Ja juttelimme antaumuksella.

Kinkkupiirakka oli uusi kokeilu (vaikkakin hyvin perusresepti) ja siitä tuli aika hyvää. Jaan siis reseptin teidänkin kanssa.

Kinkkupiirakka
pohja:
100g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
2 rkl vettä
1/4 tl suolaa

Nypi voi, jauhot ja juustoraaste muruksi. Lisää vesi…

viimeisiä viedään

Huomenna on sitten vuoden 2012 viimeinen työpäivä. Kerrassaan omituista. Olen silitellyt joulujuhla-asua ja etsiskellyt juhlakenkiä ja ihmetellyt, kuinka huomenna voi olla jo joulujuhlapäivä. Vastahan oli elokuu ja joka ikinen asia niin levällään kuin vaan voi olla. Vastahan oppilaat tulivat kouluun ja tutustuin uusiin työkavereihin ja vaihdoin kuulumisia vanhojen kanssa. Ja nyt olen monta ystävää rikkaampi, syksyn työt on käytännössä tehty, kevään suunnittelu on aloitettu ja joululoma on jo ihan täällä. Mieletöntä.

Tänä vuonna onkin ensimmäinen joulu 12 vuoteen, kun en vietä joulua exäni kanssa. Sekin on uutta ja erilaista. On ehkä hieman eri asia viettää joulua näin kolmekymppisenä "yksin" kuin lukioikäisenä. Muuten joulu tuleekin sujumaan suunnilleen samoin perintein kuin tähänkin asti. Menen kotikotiin, joulusaunon, syön itseni ähkyyn, käyn hautausmaalla, ihastelen kynttilämerta, käyn istumassa iltaa sisareni perheen luona, vietän aikaa kahden kummilapsistani kanssa, lu…

Dylan Milk: brunssi

Lauantai oli jälleen brunssipäivä. Jälleen ystäväni P:n kera. Erinäisistä käytännön syistä päädyimme brunssille Ruoholahteen Dylan Milkiin. Dylan Milk kuuluu loogisesti Dylan-perheeseen ja olikin (tähän mennessä) viimeinen testaamatta ollut Dylan.

Dylan Milk on avattu käsittääkseni lokakuun lopussa ja ilmeisesti suuri yleisö ei ole tätä brunssipaikkaa vielä löytänyt. Syöjiä oli meidän kanssa yhtä aikaa paikalla ehkä 20 henkeä. Ja reilusti reilusti enemmän olisi mahtunut. Eipähän tarvinnut pahemmin jonotella :).

Dylanmaiseen tapaan paikasta löytyi jälleen liitutauluille raapusteltuja tietoja, hyviä hyviä salaatteja, (lämpimiä!) leipiä, hedelmiä, jälkkäriä, kahvia/teetä, mehuja jne jne jne. Tarjoilut olivat oikein hyvät, kaikkea oli riittävästi ja ei oikeastaan mitään valitettavaa. Pöydät olivat paikassa myös sen verran harvassa, että vaikka kaikki pöydät olisivat olleet varattuja, ei siltikään olisi ollut kovin ahtaan tuntuista. Tykkään.


joululahjoja itselle...

Tänään suuntasin ostamaan viimeisimpiä joululahjoja Tapiolaan (olen viime aikoina jotenkin löytänyt uudestaan jälleen Tapiolan. Siellä tuntuu olevan vähemmän väkeä kuin Sellossa ja kaupat sopivasti toisissaan kiinni). Tosin loppujen lopuksi kahdesta puuttuvasta lahjasta hankin toisen ja lisäksi muutamia itselleni.... Kukapa muu voiskaan paremmin tietää, mitä tarvitsen (tai en pakosta tarvitse, mutta haluan) :D.

Omat lahjani näyttivät tältä, ja kaikki otan käyttöön ennen joulua... Useammassa blogissa esillä olleet La case de cousin paulin lamput päätyivät myös tähän kotiin. Pienen värkkäämisen jälkeen ne päätyivät makkariin, jossa keltaiset pallerot tuovat sopivasti piristystä muuten harmaasävyiseen huoneeseen. Desigualin mekkoa harkitsin kauan ja hartaasti. Periaatteessa en tarvitse uutta mekkoa, mutta toisaalta tämä mekko käy loistavasti joulujuhlaan, jouluaterialle sekä mahdollisiin muihin tuleviin talvijuhliin. Ja kaiken lisäksi se oli viimeinen kappale ja juurikin sopivan kokoinen…

joulutunnelmia

Eilen kävin ystäväni J:n kanssa laulamassa Kauneimpia joululauluja. Jos jolutunnelmaa ei ole tahtonut löytyä, niin Kauneimmat joululaulut -tilaisuus, on sen aina tuonut. Tänä vuonna joulutunnelma pääsi vaivihkaa jostakin hiipimään muhunkin, joten tunnelmaa ei tarvinnut Kauneimmista joululauluista tänä vuonna erityisesti etsiä. Mutta tokihan tuli taas vähän enemmän jouluinen mieli.

Kauneimmat joululaulut ovat kuuluneet mun jouluperinteisiin varmaan aina. Veikkaisin, että ensimmäisen kerran olen käynyt laulamassa joululauluja kirkossa jo ennen kouluikää. Ala-asteella kävin ainakin joka vuosi äidin kanssa laulamassa joululauluja ja sen jälkeen joka vuosi ystävien tai muiden tuttujen kanssa. Opiskeluajalta on hieman muistot hukassa. Saattaapi olla, että pari vuotta on jäänyt väliin. Silloin oli aina säätämistä aikataulujen kanssa. Menin jotenkin tosi monesti ristiin tilaisuuksien kanssa. Täällä en ehtinyt ja osa tilaisuuksista oli vasta, kun oma lomani oli alkanut. Kotikotona tilaisuudet…

Fazerin brunssi

Olen käynyt muutaman kerran aiemminkin Fazerin brunssilla, mutta en ole näköjään koskaan siitä postannut. Nytpä siis.
Lauantaina suuntasin ystäväni J:n kanssa Fazerille. Fiksusti olimme varannee pöydän etukäteen ja se kyllä kannatti. Koko ajan oli ihmisiä jonottamassa pöytiä. Fazerin brunssi ei pettänyt tälläkään kertaa. Olimme pois lähtiessä niiiiin ähkyssä. Illallakin oli vielä aika täysi olo....

Tällä kertaa brunssista löytyi erilaisia leipiä (aina niin herkullisia), muutamia salaatteja (muun muassa rosollia :)), leikkeleitä, kasviksia. Tarjolla oli myös riisipuuroa (emme kuitenkaan tätä maistaneet, koska laskeskelimme sitten olevamme ihan liian täynnä.). Ihania lettuja. Montaa erilaista kakkua. Juustoja. Smoothieta. Teetä ja kahvia. Tuoremehuja. Mitään emme jääneet kaipamaan eikä mistään ollut kyllä mitään valitettavaa. Oikein hyvä brunssi.

Tämän kerran keskustelut pomppivat aiheesta toiseen. Keskustelut koskivat muun muassa joulua, töitä, junamatkoja, lumimyrskyä, Sveitsiä, Saks…

Yksin

Pitkään mietin, että kirjoitanko tästä aiheesta mitään. Aihe on kuitenkin jo erittäin erittäin henkilökohtainen. Mutta väliäkö hällä.

Olen siis viimeiset 6 kuukautta opetellut elämään jälleen sinkkuna. Näistä kuudesta kuukaudesta tosin kolme asuin edelleen yhdessä nykyisen ex-puolisoni kanssa. Oli muuten mielenkiintoista määritellä silloin itsensä muille ihmisille. "Olen siis eronnut, mutta asun tulevan ex-puolisoni kanssa samassa asunnossa". "Olen tuleva eronnut", "Olen eronnut, mutten vielä asumuserossa".

Ero ei koskaan ole varmastikaan helppo. Väittäisin kuitenkin, että meillä se oli keskimääräistä helpompi. Kummatkin olivat tulleet omilla tahoillaan suunnilleen samoihin aikoihin samoihin johtopäätöksiin (ja näistä asioista on puhuttu jo useampi vuosi, joten kummallekaan asia ei ole mikään uusi juttu eikä yllätys), joten ei voi sanoa, että jompi kumpi olisi jättäjä ja toinen jätetty. Ei. Eroamispäätös tehtiin täysin yhteisymmärryksessä. Ihmeellistä kyl…

Itsenäisyyspäivän kotibrunssi

Itsenäisyyspäivän kunniaksi vietin ystäväni P:n kanssa kotibrunssia ennen kuin lähdimme yhteisen kummityttömme syntymäpäiväjuhliin. Hyvä päivä juhlia sekä kummitytön että Suomen syntymäpäivää. Tämän kunniaksi siis nostimme lasilliset punaviiniä ja herkuttelimme.


Tällä kertaa kotibrunssista löytyi muun muassa marjasmoothiet, erilaisia juustoja, erilaisia leivän päällysteitä, pekonia sekä maukasta munakokkelia.

Munakokkelin tein tällä kertaa hieman erilailla kuin aiemmin. Vatkasin 5 kananmunaa ja lisäsin sekaan n.1/4 tl suolaa ja mustapippuria myllystä.  Paistoin koko ajan sekoittaen pekonin paistinrasvassa (johon lisäsin hieman voita). Ennen kuin kokkeli oli aivan sopivaa koostumukseltaan nostin pois levyltä ja jatkoin sekoittelua sekä lisäsin pienen lorauksen kermaa. Oli aika maukasta :)

Kattaus oli muuten päivän kunniaksi sinivalkoinen.

marraskuussa luetut

Tämän kuukauden alussa oli jotenkin kiire. Vasta 9. päivä sain luettua ensimmäisen kirjan.... erikoista mun maailmassa. Varsinkin, kun tämä ensimmäinen kirja oli hyvä eikä mitenkään erityisen paksu. Jotenkin sitä sitten oli kait niin paljon muuta ajateltavaa ja tekemistä. Ja lukeminen pysyi koko kuukauden ajan kovin vähäisenä. Joulukuulle oleva kirjapino onkin sitten kasvanut aika isoksi...

Iain M. Banks: Pelaaja
Jälleen työkaverin suosittelema kirja. Erittäin hyvää scifiä. Ei ole mielestäni scifeintä scifiä, joten periaatteessa tällä voisi aloittaa tutustumisen scifiin. Tosin myönnettäköön, että useamman vuoden scifi-kirjojen lukemisen jälkeen, olen ehkä hieman huono sanomaan...

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos
Kuukauden lukupiirikirja

Emily Giffin: Vauvanpitävä
Kuukauden hömppä. Mulla on nykyään vaikeuksia löytää hömppäkirjoja, jotka takakannen perusteella kolahtaisi. Tämä kolahti aihealueeltaan. Onko jokaisen pakko haluta lapsia? ...tosin aivan niin lapsen hankkimiskielteinen en ole kuin…

Ensimmäinen adventti oli ja meni

Viime aikoina on ollut muka kauhean kiire. Toisaalta en ole saanut hirveästi aikaan mitään. Paljon tähän vaikutti ehkä kausi, jolloin tuli nukuttua mielettömän huonosti. Kun on aamuisin väsynyt, päivisin väsynyt ja iltaisin väsynyt (mutta yöllä ei....) on hieman haastavaa saada mitään aikaiseksi. Kuitenkin työpaikan pikkujoulut tuli järkättyä (ne oli kivat, jee), tunnit on tullut suunniteltua ainakin joten kuten, muutamaa kaveriakin on tullut nähtyä ja kokkailuakin olen harrastanut. Joten sikälihän tässä on ehtinyt vaikka ja mitä.

Jotenkin sellainen yleinen tarmokkuus vaan puuttui. En todellakaan ole harrastanut liikuntaa, olen käynyt hyvin vähän ulkona kävelemässä tms. En ole oikein kuvannut mitään. En ole käynyt kaupungilla. En ole käynyt leffassa. En ole ottanut yhteyttä niihin ihmisiin, keihin olisi pitänyt. Nyt takana on kuitenkin 7 hyvin nukuttua yötä ja elämä näyttäytyy jälleen ihan eri valossa. Nyt on sellainen olo, että jaksaisikin hoitaa kaikki juoksevat asiat pois alta ja h…

Tunnustus :)

Petran maailma -blogin Petra muisti mua ihanaisella tunnustuksella:

Kiitokset siitä vielä Petralle :)
Tunnustuksen ohjeet:
1. Kiitä bloggaajaa linkin kera keneltä tämän sait
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin :)


Jaan tämän tunnustuksen seuraaville blogeille:
Meanwhile in Longfield
Maajussin morsian
Kaitaliina
Optimistia ja energiaa vaatteilla
Alma

Näitä seurailen lähes päivittäin :) (ja muutamaa muutakin.... gröhöm...)