Siirry pääsisältöön

Boulevard Social

Viime viikolla käväisin (tosin voikohan 2 tunnin ravintolassa istumista sanoa käväisemiseksi...)Petran kanssa vihdoin ja viimein testaamassa Boulevard Socialin (jonka nimen muistaminen tuottaa jotenkin käsittämättömästi mulle vaikeuksia). Ruokalista näytti herkulliselta ja loppujen lopuksi päädyimme Social Tasting Menuun: 5 ruokalajia + jälkkäri. Ennen ruoan valintaa pähkäilimme kuitenkin aikamme drinkkilistan kanssa. Päädyin loppujen lopuksi kokeilemaan jotain itselleni täysin uutta ja otin Tsatziki-stan -drinkin. Muistaakseni kyseinen drinkki sisälsi jonkinlaista jogurttilikööriä, kurkkua, sitruunaa sekä mustapippuria. Mutta mitä ikinä siinä olikaan, niin oli kyllä aivan järjettömän hyvää. Päätyi ehdottomasti maistamieni drinkkien top 5:een.

Ruokailun alkuun saimme pöytään kätevän minimenun, jossa luki, mitä kaikkea olemmekaan syömässä. Erittäin hyvä idea, itse en ainakaan kuulemani perusteella vaan kykene muistamaan kaikkea.. Nyt pystyi aina lapusta katselemaan, mitäs lautasilla onkaan tällä hetkellä.

Ja niin, ruoka oli aivan mielettömän hyvää. Ruoka on välimrellistä ja näköjään välimeren ruoat uppoavat muhun paremmin kuin hyvin. Jokainen ruokalaji vei suorastaan kielen mennessään. Eniten ehkä pidin kutenkin lohipastramista. Niin paljon, että sovin jo toisen ystäväni kanssa lohipastrami-illan. Pakkohan tätä herkkua on oppia itsekin tekemään.

Ruoat näyttivät tältä:
...valaistus on kuvissa hieman heikohko, koska en salamaa viitsinyt oikein käytellä.Mutta siis, juomat oli hyviä, ruoat oli loistavia ja palvelu oli ystävällistä ja toimi todella hyvin. Itse tilana ravintola on aika pieni ja senpä tähden pöydät ovatkin erittäin tiiviisti toisissaan kiinni. Kovin rauhallista illallishetkeä ei tässä ravintolassa mitä luultavimmin saa. Mutta koska kaikki oli kuitenkin niin hyvää, niin tähänkin ravintolaan suuntaan kyllä uudestaan :)

Myös Meanwhile in Longfieldin Huli on käynyt Boulevard Socialissa. Voit lukea lisää täältä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj