Siirry pääsisältöön

Korjaamon brunssi

Viime viikonloppuna ohjelmaan mahtui paljon kivoja juttuja. Kävin Kulttuuriystäväni kanssa Wannabe Ballerinas -joulushowssa ja saman neitokaisen kanssa kävimme myös lauleskelemassa kauneimpia joululauluja kirkossa. Ja jotta jaksaa nauttia kulttuurin nautinnoista, on toki saatava myös murua rinnan alle. Niinpä viime lauantai alkoi Korjaamon brunssilla, ja samalla tuli toki käytyä myös Korjaamon joulumarkkinoilla (mukaan tarttuivat viimeiset joululahjatkin, jee!)
Mutta se brunssi. Brunssia on Korjaamolla tarjolla sekä lauantaisin että sunnuntaisin klo 11 - 15. Hintana on 19,50 €, mikä oli ihan ok hinta näistä antimista, hieman olisin toivonut monipuolisempaa valikoimaa. Pöydästä löytyi karjalanpiirakoita, yhtä leipää, kroisantteja, muutamaa leikkelettä, yhtä salaattia, munakokkelia, paistettuja perunoita, jogurttia yms. Lisäksi jälkkäriksi oli pannaria ja suklaamoussea.
Kaikki oli täälläkin todella hyvää, mutta jälleen jäi se jokin juttu puuttumaan. Ei siis mitään erikoista, kolahtavaa asiaa täälläkään. Miinuksena mainittakoon brunssin pienoinen sekavuus (tosin joulumarkkinat saattoivat vaikuttaa tähän myös). Baaritiskiltä löytyivät mehu, vesi, tee ja kahvi, sen sijaan itse ruoat olivat toisessa huoneessa. Itselleni oli ainakin aluksi hieman epäselvää, kuuluvatko juomat brunssin hintaan vai eivät (päättelin sitten niiden kuuluvan, tosin en ole aivan varma vieläkään). Ruokailutila oli paikkana hieman meluisa ja vähän sellainen kiireisen oloinen.

Mutta kokonaisuutena oli kuitenkin vallan kiva brunssi. Sijainniltaan se on myös sen verran kiva, että saatanpa poiketa joskus toistekin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj