Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

sushia kummitytön kanssa

...Viime aikoina on elämässä ollut niiiin paljon tekemistä, että blogi on jäänyt aika hiljaiselolle. Tuntuu, ettei ole ollut aikaa tulla koneella ja kirjoitella asioista, ja toisaalta tuntuu, ettei ole ehtinyt tehdä mitään, mistä voisi kirjoitella....

Mutta nyt kun olen selvinnyt hengissä muutosta ja tavarat ovat lähes tulkoon löytäneet paikkansa, voisi tätä aikaakin taas olla... :)

Viime viikonloppunakin oli aikaa muullekin kuin pakkaamiselle, tavaroiden roudaamiselle ja siivoamiselle. Sain nimittäin kylään 11-vuotiaan kummityttöni E:n. Pelailimme lautapelejä ja shoppailimme. Ja vein E:n maistamaan ensimmäisen kerran sushia. Sushit maistettiin Sellon Hanko-sushissa ja hyvinhän ne upposivat. Hyvä E :). Sen verran olin armollinen kummitäti, että näin ensimmäiselle sushikerralle valkkasin grillattua lohta sekä kasvissusheja. Seuraavalla kerralla E voi sitten testailla raakaakin kalaa...
Myös puikot löysivät ensimmäisen kerran tiensä E:n käteen ja kohtuudellahan sekin sujui :).

Luistelemassa meren jäällä

Torstai-illalla mietimme kovasti, minkälaista ulkoilua voisimme perjantaina harrastaa. Aluksi suunnitelmana oli suunnata luistelemaan jollekin luistelukentälle. Perjantaipäivän aikana suunnitelma kuitenkin muutaman puhelinsoiton jälkeen muuttui ja suuntasimme ihastelemaan näitä ihastuttavia maisemia suoraan töistä:
.. Tosin töistä lähtiessä piti olla aika nopea, että auringon ollessa vielä ylhäällä ehti paikan päälle.

Jos otsikota ei pointti jo käynyt ilmi, niin suuntasimme siis luistelemaan meren jäälle. Huom! jos päätät toteuttaa saman suunnitelman valitse toki joku lahti (ne ovat jo useimmat kunnolla jäässä. Eräs kokeneempi retkiluistelija testasi, että jään paksuus oli n.10 cm). Ole myös järkevä ja luistele rantojen läheisyydessä. Ja erittäin järkevää on luistella toisten jälkiä pitkin.

Itse suuntasimme luistelemaan Laajalahdelle. Lähdimme liikenteeseen Tarvaspään kahvilan vierestä ja kävimme kääntymässä Otaniemen rannalla. Ja olihan se kivaa :). Varsinkin paluumatka kävi kuntoilu…

Hyvä sunnuntai

Jos päivän aloittaa teekupposilla, daim-piirakan palalla ja digi-hesarin lukemisella, ei se enää vaan voi mennä pieleen. Ja ei mennyt tämäkään sunnuntai. Aamuhetken jälkeen päivä jatkui siivoilulla ja pakkailulla (kumpikaan ei kuulu mun lempparihommiin, mutta tänään nekin sujuivat kuin siivillä). Toki ulkona piti piipahtaa lumihiutaleiden keskellä ihailemassa lunta ja valoisuutta.
Ihanaa, kuinka lumi saa kaiken näyttämään niin paljon kivemmalta. Päivä jatkui pikkuisilla päikkäreillä ja sohvalta oli kiva herätä siihen ihmeellisen valoilmiöön, mikä ikkunan takana näkyi: aurinko! Aurinko oikeasti paistoi ja oli niin kirkasta ja valoisaa. Lisää sitä kiitos.

Ja kun päivään vielä lisää kirjan lukemisen, tacojen syömisen hyvässä seurassa ja tiedon siitä, että tänään ei tarvitse tehdä yhtään työhommaa, voi sanoa, että päivä on ollut tosissaan hyvä.

Ja lopuksi kuva vielä ihmeellisen valoilmiön valaisemasta maisemasta:

Cafe Köket: Brunssi

Ihanan viihtyisän Cafe Köketin ohi olen jo usemman kerran kävellyt ja pohtinut teekupposta, kuitenkaan ikinä ehtimättä sille. Jotain kiertotietä pitkin kuulin Cafe Köketin brunssista, joten pitihän sitä mennä testaamaan. Brunssille piti seuralaiseni kanssa suunnata jo ennen joulua, mutta tämä reissu yllättäen peruuntui. Sen sijaan tammikuussa tuli yllättäen mahdollisuus lähteä brunsseilemaan, joten testasimme onneamme ja suuntasimme paikan päälle ilman pöytävarausta. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä kahdelle hengelle tilaa löytyi juuri ja juuri. Ehdottomasti kannattaa kuitenkin suosia pöytävarausta. Paikka on pieni ja brunssi näytti olevan suosittu. (Cafe Köket muuttaa maaliskuun lopussa, joten 30.3. on viimeinen mahdollisuus käydä brunsseilemassa nykyisessä paikassa, joka on muuten keskutaystävällisesti Aleksilla).


Sitten itse brunssiin. Periaatteessa se oli kiva. Ainut selkeä miinus tuli leivistä. Tarjolla oli hotdog-sämpylöitä, ja jotain pussiruisleipää. Olisin kaivannut hieman laaduk…

Joululoman tuotoksia

Tämä joululoma on sisältänyt paljon kaikkea. On ollut kotimaan sisällä matkustamista, lumetetussa rinteessä tarpomista, vesisateessa seisomista, autolla huristelua, ystävien tapaamista, kummilasten kanssa oleilua, kirjojen lukemista, leffojen katsomista, uusien ihmisten tapaamista sekä yleistä rentoutumista. Oli hyvä loma.

Tällä lomalla käsityöt myös etenivät ja valmiiksi tuli vihdoin ja viimein isoäidin neliöistä tehty sohvatyyny. Joskus kunnianhimoisena tavoitteena taisi olla tehdä neliöistä viltti, mutta tyyny on ehkä ihan tarpeeksi... Keskiön pinkit osuudet eivät muuten todellakaan ole noin pinkkejä kuin kuva antaa ymmärtää...



Lisäksi valmistuivat melkein kahdet lapaset. Nyt pitäisi käsienkin taas tarjeta. Edelliset lapaset olivatkin jo käyneet hieman ohkaisiksi...

Katsaus menneisyyteen, eli vuosi 2013

Vuosi 2013 muutti paljon asioita. Ja muutosten tuulet puhaltavat edelleen. Muutokset ovat kuitenkin olleet hyviä ja toivottavasti ovat sellaisia jatkossakin. Vuoden 2013 alussa mietiskelin paljon asioita ja sitä, mitä varsinaisesti haluan elämältäni. Sitä, mitkä asiat tekevät onnelliseksi ja mitä juuri minä haluan. Vuoden aikana tapasin paljon ystäviä. Kävin viettämässä mukavan juhannuksen Berliinissä ja seikkailin auton kera Baltiassa. Kummitäteilin aika paljon ja mietin myös, mihin asioihin haluan varsinaisesti käyttää aikaani.

Vuonna 2013 retkeilin myös useasti. Tein paljon eväsleipiä. Tutustuin uusiin paikkoihin. Istuin ja nautin maisemista. Tutustuin uusiin ihmisiin. Opettelin elämään taas osana parisuhdetta. Laajensin elämänpiiriäni alueille, joihin aiemmin en ollut oikein edes kurkkinut. Opettelin heittäytymään enemmän, tekemään asioita, jotka eivät ole ehkä ihan omalla mukavuusalueellani. Tänä vuonna olen hymyillyt paljon. Nauranut paljon. Yrittänyt opetella miettimään, mitä j…