Siirry pääsisältöön

Peroba Cafe: brunssi


Leppävaaraan hiljaittain avautunut Peroba Cafe on ihastuttanut mua tämän kesän aikana. Ensin kävin siellä teellä (ja syömässä herkullista porkkanakakkua), sitten suuntasimme kolmen hengen porukalla sinne lauantaibrunssille ja eiköhän tämän kesän aikana tule vielä muutaman kerran sinne suunnattua. Kerrankin on nimittäin kiva kahvila, joka on pyöräilymatkan päässä. Ja koska Sellon kahvilat eivät oikeesti ole mitenkään tunnelmallisia, niin tänne voi myös pyörähtää Sello-reissunkin yhteydessä.

Mutta se brunssi. Brunssi  maksoi 22€/pää, mikä tuntui aivan kohtuulliselta summalta tästä brunssista. Valikoima ei ollut järjettömän laaja, mutta sitäkin laadukkaampi. Tarjolla oli kolmea erilaista (ja hyvää) salaattia sekä pieniä lisukkeita niille. Lämpimänä löytyi pekonia, braatwurstia, munakokkelia sekä pikkupannareita (hillon ja kermavaahdon kera). Löytyi myös tuoreita hedelmiä, muutamaa erilaista juustoa, erilaisia leipä sekä kahta erilaista jälkkärikakkua. Erittäin herkullista oli lohimunakasrulla. Juomapuolelta löytyi mehuja sekä teetä (ei kuitenkaan irto-) ja kahvia.
Brunssi sai seurueeltamme kehuja. Laadukkuutta kiiteltiin kovasti. Hieman jäimme kaipaamaan leivän päälle laitettavia leikkeileitä. Tai ylipäätänsä jotain voin ja juuston lisäksi leivän päälle. Ja vaikka kaikki olikin hyvää, niin munakasrullan lisäksi ei löytynyt muita sellaisia erityisesti mieleen pomppaavia yllätyksiä. Miljöö sai sekä ruusuja että risuja. Talo on ihastuttava ja sisätilat ovat todella viihtyisät. Kahvilasta johtumattomista syistä ikkunoista katsoessa tai parvekkeella ollessa oli hieman rakennustyömaaolo. Eiköhän Leppävaarakin joskus valmistu kokonaan, jolloin rakennustyömaamaisemat häviävät.

Arvosanojen keskiarvoksi brunssi sai 8+.  Parvekkeella olevista pöydistä vielä lisäplussa. Oli nimittäin kesän eka kesämekkopäivä ja senhän kruunasi parvekkeella nautittu brunssi.

Kommentit

  1. Peroba Cafen brunssi täytyy käydä testaamassa. Se arkiaamupala on muuten poistunut! Harmi.. Toivotaan, että se palaisi joskus listoille. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj