Siirry pääsisältöön

Kukkakaalikeitto

Näin syksyllä tulee kokeiltua paljon enemmän uusia reseptejä kuin kesällä. Ehkä aikaa on tavallaan enemmän (kesällä on kuitenkin useimmiten menossa jonnekin tai vähintään lukemassa parvekkeella) ja jotenkin syksyyn kuuluu kaikki uusi.

Tämä kukkakaalikeitto on helppoakin helpompi. Tai no ilman sauvasekoitinta keitto voisi olla aika haastava tehdä. Teimme tätä ensin kerran. Keitto hupeni sen verran kovalla tahdilla, että seuraavalla kerralla teimme kaksinkertaisen annoksen ja täytimme pakasterasioita keitolla. Koska meidän pakasteemme koko on hyvin rajallinen, roudasimme keittopakasterasiat töihin ja siellä pakkaseen. Nyt onkin sitten monta lounasta valmiina pakkasessa odottelemassa.

Mutta siis se keitto:

Kukkakaalikeitto
1 kukkakaali (n.600g)
8 - 10 dl vettä
1 kasvisfondiannospaketti tai 1 kasvisliemikuutio
1 pkt Koskenlaskijaa (voimakas)
ripaus muskottipähkinää

Pese ja pilko kukkakaali. Myös kannan voit pilkkoa mukaan. Laita kukkakaalipalaset kattilaan ja lisää kiehuvaa vettä niin, että kukkakaalit juuri peittyvät. Heitä sekaan fondi. Keittele kunnes kukkakaalit ovat kypsiä (n. 20 minuuttia). Soseuta kukkakaali vesine päivineen sauvasekoittimella. Laita kattila takaisin hellalle ja kuumenna keitto + lisää samalla Koskenlaskija pieninä paloina. Sekoittele, kunnes juusto on sulanut keiton joukkoon. Mausta muskottipähkinällä.

Mikään kauneuden huipentuma kukkakaalikeitto ei ole ja kuvaakaan en muistanut ottaa. Mutta hyvää ja helppoa tämä on :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj