Siirry pääsisältöön

Huippuviikko ja Huippu

Tällä hetkellä talo on tyhjä. Ihana hiljaisuus. Osa populasta on kavereilla ja osa kaupassa. Itse valitsin teekupin ja kotona olemisen. Aktiviteetit jatkuvat illalla, joten pieni välihuokaus on ihan tervetullutta.

Tässä viimeisen viikon aikana olen ehtinyt käydä naurujoogassa (se oli...hassua. mutta rentouttavaa. teki hyvää.), testata muutaman kivan kahvilan lisää ja käydä ihastuttavassa karkkikaupassa (näistä jutuista voit lukea lisää Petran kirjoittamana), juhlia lapsisynttäreitä, nähdä kummilapsia, kestitä vieraita, pelata lautapelejä, grillata, nauraa, nukkua vähän, selvitellä lasten riitoja, tehdä ruokaa, leipoa saaristolaisleipää.

Ja sitten me käytiin seikkailupuistossa. Leppävaaran Huipussa. Joka oli aivan huippukokemus. Lapsena tykkäsin kovasti kiipeillä puissa ja nyt pääsin jälleen tekemään sitä. Tosin valjaissa ja rakennettuja reittejä pitkin. Mutta olihan se huisaa olla 18 metrin korkeudessa (korkein ja vaativin rata) ja tuntea puiden huojunta tuulen mukana. Tällä kertaa mukana oli 9- ja 11-vuotiaat lapset, joille paikka sopi kuin nenä päähän. Pituudella ei tuntunut myöskään olevan suurta merkitystä. 140 cm pitkä ja 190 cm pitkä selvisivät radoista yhtä hyvin (niille, jotka ovat alle 140 cm käy muistaakseni neljä rataa kuudesta). Kokemus oli loistava ja kolme tuntia hurahti hujauksessa. Kolmea tuntia enempää me ei sitten jaksettukaan. Sen verran fyysisestä aktiviteetista oli kuitenkin kyse.

Pääkaupunkiseudulla on  muutama muukin seikkailupuisto, joten pitänee käydä nekin testailemassa :)

Kommentit

  1. Mun pitää kanssa ehdottomasti mennä testaamaan Huippu, tai joku muu lähialueen temppupuisto. Niin kivaa, kun aikuisillekin on tullut näitä paikkoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :). Mekin vähän mietitään, että jos käytäis Mustikkamaallakin testaamassa vastaava.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj