Siirry pääsisältöön

Illallinen taivaan alla, kaikkialla

Kesäloman viimeiset päivät vilistävät ohi hurjaa vauhtia. Torstaina 6.8. vietetty Illallinen taivaan alla -tapahtuma olikin hyvä hetki juhlistaa lähes jo lopussa olevaa kesälomaa, fiilistellä alkavaa syksyä ja tutustua uusiin naapureihin.

Me kannoimme torstaina pöytämme ulos kadulle suoraan ulko-ovemme eteen ja kutsuimme mukaan joukon naapureita. Suurin osa tuli syömään kanssamme, osa istumaan iltaa hieman myöhemmin. Söimme, tutustuimme toisiimme, nautimme lämpimästä illasta ja kävimme suuria keskusteluja. Suurin osa muista oli menossa seuraavana aamuna töihin, mutta hups, yllättäen ilta venyikin hyvin myöhäiseksi. Suunnittelimme jo seuraavia katubileitä, ehkä ne jo tänä syksynä ehdimmekin järjestää. Väliäkö sillä, että katu on edelleen hyvin kesken ja näyttää lähinnä rakennustyömaalta.

Illan mittaan meitä istui pöydän ääressä yhteensä 14 henkeä. Alkuruoaksi tarjoilimme munakoisokeittoa, jota tällä kertaa haudutimme muutaman tunnin ja se teki kyllä keitolle hyvää. Keitosta tuli paksua ja todella herkullista. Pääruoka tuli grillistä. Löytyi lihaa, kanaa (+ maustevoita näille)  ja kasviksia. Lisukkeina vielä uudet perunat sekä valkosipuliperunat ja myös salaatti. Jälkkärinä jäätelöä ja mansikoita. Me emme vastanneet kaikesta ruoasta vaan osa tarjoiluista saapui naapureiden mukana.

Ja ai että meillä oli mukavaa. Toivottavasti tästä tulee perinne.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj