Siirry pääsisältöön

Théhuone: Thétilaisuus

Mikä onkaan parempi tapa viettää iltaa kuin tehdä se erilaisia teitä maistellen. Petra selvästi tuntee minut ja antoi joululahjaksi teemaistelun. Paikaksi valikoitui loppujen lopuksi Théhuone.

Eräänä tammikuisena arki-iltana meitä kokoontui sitten 13 teen ystävää Théhuoneeseen. Mukaan oli päätynyt kaksi miestä, mutta muuten kaikki paikalla olijat olivat about 30 - 40 -vuotiaita naisia.

Ilta kesti n. 2 tuntia ja sinä aikana maistelimme laskujeni mukaan 7 erilaista teetä. Kahta erilaista valkoista teetä, vihreää teetä, matchaa, Oolongia, Milk Oolongia ja Pu'erh-teetä. Teetä ryystäesssä (maisteluillan vetäjä kertoi meille heti aluksi, että ryystäminen on sallittua, ellei jopa toivottavaa. Hapen päästessä suuhun teen maku nimittäin korostuu.) kuulimme erilaisia faktoja teestä ja analysoimme teetä samaan tyyliin kuin viinejä. Tuoksuista löytyi niin joulukinkkua, tallia kuin niittyä. Maut vaihtelivat myös paljon.

Keskityimme pelkästään maustamattomiin teihin, jotka eivät ole yleensä allekirjoittaneen suurimpia suosikkeja. Yllättäen kuitenkin nämä maustamattomatkin teet alkoivat viedä minua mukanaan. Milk Oolong oli uusi tuttavuus ja sitä taidan käydä hankkimassa joskus varastoihini. Oolong-tee on muistaakseni jonkinlainen vihreän ja mustan tee välimuoto. Osa teenlehdistä on hapetettu (kuten mustassa teessä), mutta ei kaikki. Hapetuksen prosenttiosuudesta riippuen tee on joko tummempaa tai vaaleampaa. Normaali oolong-tee on prosessointivaiheessa höyrytetty vedessä, mutta milk oolong vuohen maidossa. Tämän ansiosta teehen tulikin oma erikoinen makunsa.

Kokeilin nyt myös toisen kerran matchaa, joka on erittäin hienoksi jauhettua japanilaista vihreää teetä. Matcha kuuluu vispata veden joukkoon ja siitä tuleekin hieman pirtelömäinen juoma. Ensimmäisen kerran maistelun  jälkeen matcha ei oikein vienyt minua mukanaan, mutta näin toiselle kerralla aloin jo hieman lämmetä sille (ensimmäinen kerta oli Forsmannin teekoulutuksessa, siitä voit lukea täältä). Kenties pitää kokeilla sitä kolmannenkin kerran. Terveysvaikutuksia matchalla nimittäin on kuulemma todella monta.

Teen juomisen ja rupattelun ohella saimme myös pieniä makeita ja suolaisia makupaloja, jotka sopivat loistavasti teen rinnalle.

Tämä Eerikinkadun Théhuoneella järjestetty teemaisteluilta oli todella kiva kokemus. Voin suositellla sitä ehdottomasti ja harkitsen jopa itsekin toiseen kertaan menemistä. Yksikään teemaisteluilta ei ilmeisesti ole samanlainen, joten luultavasti toisella kerralla pääsisi maistelemaan taas lisää uusia teitä. Théhuoneen Thétilaisuudet maksavat 20 €/pää. Ei paha ollenkaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj