Vai tyytyväisyydestä?
Olen viime päivinä useampaan kertaan palannut Kodin Kuvalehden (KK 19) juttuun onnellisuudesta (Onnellisten Suomi). Jutussa kaksi toimittajaa kyseli tapaamiltaa ihmisiltään onnellisuudesta ja väliin on upotettu asiantuntijana psykoterapeutti Arto Pietikäisen näkemyksiä.
Lukemisen lisäksi olen viime päivinä myös miettinyt onnellisuuden käsitettä. Mitä onnellisuus tarkoittaa ja olenko onnellinen? Pitääkö pyrkiä onnellisuuteen vai tyytyväisyyteen, ja mikä niiden ero oikeastaan on?
Pietikäisen mukaan ihmisen ei pitäisi pyrkiä niinkään onnellisuuteen (koska elämällä on nurjatkin puolensa) vaan ennemminkin tyytyväisyyteen. Omalla kohdallani olen hieman eri mieltä. Minä nimittäin pyrin jokaisen päivän kohdalla nimenomaan onnellisuuteen. Siihen, että olisi hyvä olla, ja että nauttisi siitä mitä tekee. Tämä ei tarkoita sitä, että keräisin vain rusinat pullasta ja tekisin vain suurta mielihyvää tuottavia asioita. Ennemminkin se tarkoittaa sitä, että en keskity murehtimaan asioita tai etsi jokaisesta asiasta huonoja puolia. Yritän etsiä sen sijaan jokaisesta asiasta jotain positiivistakin. Tai olla suuremmin ajattelematta sitä mitä teen. Perunoiden kuorimisesta tai imuroinnista en saa millään tavalla mielihyvää, mutta teen ne silti. En vain etukäteen ajattele, kuinka rasittavaa se on. Hoidan homman ja pyrin samalla ajattelemaan muita asioita. En siis märehdi ikäviä/ärsyttäviä/typeriä asioita vaan keskityn muihin juttuihin.
Pyrin onnellisuuteen myös sillä, että pyrin saamaan jokaiseen päivään sellaisia asioita, jotka todella lisäävät omaa onnellisuuttani (ei kuitenkaan muiden kustannuksella). Tällaisia ovat teen juominen nojatuolissa hiljaisuudessa. Kirjan lukeminen. Kahvilassa käynti. Hyvän ruoan syöminen. Ystävien tapaaminen. Ulkona kävely yhdessä H:n kanssa. Ja edelliseen liittyen myös Pokémonien metsästys. Pietikäisen mukaan Pokémonien metsästys tuottaa vain hetkellistä mielihyvää eikä onnellisuutta. Itse olen eri mieltä. Uuden Pokémonin löytäminen tuottaa toki sellaisen mielihyväpiikin (samoin kuin moni muukin asia ihmisille), mutta pääsääntöisesti uusia Pokémoneja ei löydy päivittäin. Sen sijaan Pokémonit aiheuttavat sen, että tulee oltua ulkona ja liikuttua. Ja nämä kaksi asiaa lisäävät ehdottomasti omaa onnellisuuttani. On virkeämpi ja jaksaa enemmän. Samalla tulee myös juteltua asioita H:n ja alamittaisten kanssa (onnellisuus lisääntyy) ja lisäksi vielä juteltua tuntemattomille (tämäkin lisää myös onnellisuutta).
Lauantaiaamulla mietin myös, mitkä konkreettiset yksittäiset asiat saavat minut onnellliseksi. Auringon paiste, ihanan väriset vaahterat näin syksyisin, liikenteessä toisten huomioiminen (niin itseni kuin muidenkin kohdalla) ja raikas ilma. Olin onnellinen mennessäni hierojalle. Olin onnellinen tullessani hierojalta. Olin onnellinen käydessäni kävelyllä kameran (ja Pokémon Go:n) kanssa.
Ja ei, en ole onnellinen koko ajan. Työt ovat aiheuttaneet projekteineen stressiä viime aikoina, ihmisten omaan napaan tuijottaminen on rasittanut suuresti ja aikapula on vaivannut töissä varsinkin aika usein. Ensimmäiseen ja viimeiseen pyrin vaikuttamaan aktiivisesti, keskimmäiseen en oikein voi. Sen kanssa pitää siis oppia elämään. Pyrin kuitenkin aktiivisesti vaikuttamaan siihen, etten itse rupea tuijottamaan vain omaan napaani.
Summa summarum: Olen pääsääntöisesti onnellinen (ja tyytyväinenkin). Pyrin kohti onnellisuutta jokaisella pienellä valinnalla mitä teen. Ja elän selkeästi omassa onnellisuuskuplassani. Haen siis teetä ja jatkan siinä hengailua.
Olen viime päivinä useampaan kertaan palannut Kodin Kuvalehden (KK 19) juttuun onnellisuudesta (Onnellisten Suomi). Jutussa kaksi toimittajaa kyseli tapaamiltaa ihmisiltään onnellisuudesta ja väliin on upotettu asiantuntijana psykoterapeutti Arto Pietikäisen näkemyksiä.
Lukemisen lisäksi olen viime päivinä myös miettinyt onnellisuuden käsitettä. Mitä onnellisuus tarkoittaa ja olenko onnellinen? Pitääkö pyrkiä onnellisuuteen vai tyytyväisyyteen, ja mikä niiden ero oikeastaan on?
Pietikäisen mukaan ihmisen ei pitäisi pyrkiä niinkään onnellisuuteen (koska elämällä on nurjatkin puolensa) vaan ennemminkin tyytyväisyyteen. Omalla kohdallani olen hieman eri mieltä. Minä nimittäin pyrin jokaisen päivän kohdalla nimenomaan onnellisuuteen. Siihen, että olisi hyvä olla, ja että nauttisi siitä mitä tekee. Tämä ei tarkoita sitä, että keräisin vain rusinat pullasta ja tekisin vain suurta mielihyvää tuottavia asioita. Ennemminkin se tarkoittaa sitä, että en keskity murehtimaan asioita tai etsi jokaisesta asiasta huonoja puolia. Yritän etsiä sen sijaan jokaisesta asiasta jotain positiivistakin. Tai olla suuremmin ajattelematta sitä mitä teen. Perunoiden kuorimisesta tai imuroinnista en saa millään tavalla mielihyvää, mutta teen ne silti. En vain etukäteen ajattele, kuinka rasittavaa se on. Hoidan homman ja pyrin samalla ajattelemaan muita asioita. En siis märehdi ikäviä/ärsyttäviä/typeriä asioita vaan keskityn muihin juttuihin.
Pyrin onnellisuuteen myös sillä, että pyrin saamaan jokaiseen päivään sellaisia asioita, jotka todella lisäävät omaa onnellisuuttani (ei kuitenkaan muiden kustannuksella). Tällaisia ovat teen juominen nojatuolissa hiljaisuudessa. Kirjan lukeminen. Kahvilassa käynti. Hyvän ruoan syöminen. Ystävien tapaaminen. Ulkona kävely yhdessä H:n kanssa. Ja edelliseen liittyen myös Pokémonien metsästys. Pietikäisen mukaan Pokémonien metsästys tuottaa vain hetkellistä mielihyvää eikä onnellisuutta. Itse olen eri mieltä. Uuden Pokémonin löytäminen tuottaa toki sellaisen mielihyväpiikin (samoin kuin moni muukin asia ihmisille), mutta pääsääntöisesti uusia Pokémoneja ei löydy päivittäin. Sen sijaan Pokémonit aiheuttavat sen, että tulee oltua ulkona ja liikuttua. Ja nämä kaksi asiaa lisäävät ehdottomasti omaa onnellisuuttani. On virkeämpi ja jaksaa enemmän. Samalla tulee myös juteltua asioita H:n ja alamittaisten kanssa (onnellisuus lisääntyy) ja lisäksi vielä juteltua tuntemattomille (tämäkin lisää myös onnellisuutta).
Lauantaiaamulla mietin myös, mitkä konkreettiset yksittäiset asiat saavat minut onnellliseksi. Auringon paiste, ihanan väriset vaahterat näin syksyisin, liikenteessä toisten huomioiminen (niin itseni kuin muidenkin kohdalla) ja raikas ilma. Olin onnellinen mennessäni hierojalle. Olin onnellinen tullessani hierojalta. Olin onnellinen käydessäni kävelyllä kameran (ja Pokémon Go:n) kanssa.
Ja ei, en ole onnellinen koko ajan. Työt ovat aiheuttaneet projekteineen stressiä viime aikoina, ihmisten omaan napaan tuijottaminen on rasittanut suuresti ja aikapula on vaivannut töissä varsinkin aika usein. Ensimmäiseen ja viimeiseen pyrin vaikuttamaan aktiivisesti, keskimmäiseen en oikein voi. Sen kanssa pitää siis oppia elämään. Pyrin kuitenkin aktiivisesti vaikuttamaan siihen, etten itse rupea tuijottamaan vain omaan napaani.
Summa summarum: Olen pääsääntöisesti onnellinen (ja tyytyväinenkin). Pyrin kohti onnellisuutta jokaisella pienellä valinnalla mitä teen. Ja elän selkeästi omassa onnellisuuskuplassani. Haen siis teetä ja jatkan siinä hengailua.
Kommentit
Lähetä kommentti