Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Kesä!!!

Viime viikon alussa kyllästyin. Kesä saa nyt jo tulla ja yöpakkaset loppua. Sisuunnuin ja päätin, että kyllä kasvit (tai no osa niistä) saa luvan selvitä, jo oikeissa paikoissaan. Istutin tomaatit, osan yrteistä ja kesäkurpitsaa oikeisiin ruukkuihin. Kaikki edellä mainitut alkoivatkin jo hieman kiukutella liian pienistä ruukuista. Ja allekirjoittanut alkoi kiukutella purkkien edestakaisin raahaamisesta. Pari yötä peittelin harsoilla kultamussukoita ja loput säilöin minikasvihuoneeseen. Ja tadaa, tämä kiukustuminen auttoi: kesä totta tosiaan saapui. (No siis, eihän se nyt varmastikaan oikeasti auttanut, mutta anyway).  Ja koska koskaan ei tiedä, ovatko nämä tämän kesän ainoat lämpimät päivät, niin onhan niistä pitänyt nauttia. Hampurilaiset syötiin pihalla (vaikkei aurinko sinne enää paistanutkaan niin myöhään, mutta lämmin oli silti) ja aamutee on nautittu aamuauringossa. Itse olen fillaroinut ympäriinsä hymyillen sille, että t-paidallakin on vähän kuuma, ja H on hymyillyt go

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj

Retkellä Palakoskella

Viikonloppuna oli lämpöä. Aurinkoa. Kesä. Tai ainakin melkein kesä. Mieletön fiilis, joka sai meidät pakkaantumaan autoon ja suuntaamaan metsäretkelle. Hieman omia ajatuksiani vastaan sotii se, että menemme ensin autolla paikkaan x, että pääsemme retkelle luontoon. Ilman mitään kulkuvälinettä ei meiltä kuitenkaan metsään pääse ja ikävä kyllä julkisilla menisi hieman turhan kauan meidän ylitäydessä elämässä. Hyväksyn siis tämän epäloogisuuden. Tällä kertaa halusimme jonkin uuden retkipaikan Nuuksion, Porkkalanniemen tai Uutelan sijasta. Retkipaikka.f i -sivusto olikin tässä hyvä apuri. Muistin ystäväni käyneen jossakin Veikkolan lähistöllä retkeilemässä, joten Retkipaikka.fi:n kartasta etsiskelin lähistöllä olleet paikat ja retkikohteeksi valikoitui Palakoski, joka on juuri ja juuri Vihdin puolella.  Palakosken virkistysalue oli alue, johon ei todellakaan oltaisi eksytty vahingossa. Ensin käännyttiin pienelle tielle, josta käännyttiin pienemmälle tielle ja vielä pienemmälle

Liikuntaan koukuttautuminen

Liikunta ei k o s k a a n ole ollut mun ykkösjuttu. Kateellisena kuuntelen niitä ystäviä ja tuttavia, jotka saavat liikunnasta niin suurta mielihyvää, etteivät voi olla harrastamatta sitä. Juu, en minä. Mä saan paljon enemmän mielihyvää hyvästä kirjasta, hyvästä ruoasta ja hyvästä viinistä. Hyviä asioita kaikki, mutta eivät varsinaisesti edistä pitemmän päälle terveyttä. Ainakaan fyysistä terveyttä. Vuosien saatossa olen kuitenkin oppinut itsestäni aika paljon. Muun muassa sen, että jos liikunnasta tulee sopivasti rutiini, harrastan sitä suhteellisen ahkerasti. Aluksi vaan pitää saada itsensä koukutettua siihen rutiiniin. Itseni tapauksessa se tapahtuu parhaiten niin, että pyrin tietoisesti olemaan ajattelematta koko liikuntaa. Laitan illalla valmiiksi salikassin tai uimakassin ja otan sen aamulla töihin mukaan. Töistä tullessa suuntaankin sitten harrastamaan liikuntaa. En tee siitä etukäteen itselleni suurta numeroa ja yritän huolehtia, että olen varmasti syönyt riittävästi töis