Siirry pääsisältöön

Masu/Säm: brunssi

Jälleen osui harvinaisuus eli vapaa sunnuntai yhdessä H:n kanssa.
10 tunnin yöunien jälkeen oli hyvä siivoilla näyttöä varten, jonka jälkeen suuntasimme keskustaan. Ennen brunssia pysähdyimme Hakasalmen huvilassa katsomassa sunnuntaina 25.3. viimeistä päivää auki olevat näytteleyt 100 ja rapiat sekä Vihan kevät. Kummatkin ehdottomasti katsomisen arvoisia näyttelyjä (ja näihin näyttelyihin on molempiin vapaa pääsy).  Näiden näyttelyiden loputtua Hakasalmen huvila meneekin kiinni remontin vuoksi, mutta syksylle on avautumassa 20-lukua koskeva näyttely, jota odotan mielenkiinnolla.

Mutta museoinnit sikseen. Nimittäin pääpointtihan oli Masun/Sämin brunssi, jonka saimme cityshopparin tarjouksella hintaan 19€/pää (normaalisti 29€). Cityshopparin tarjous (sähköpostissa) on muuten voimassa huhtikuun loppuun saakka, jos satut kortin omistamaan.
Brunssia ilmeisesti markkinoidaan Masun brunssina, mutta brunssi siis tarjoillaan Sämissä (Säm on katutasossa toimia, Masu ilmeisesti yläkerrassa).Tämän brunssin vahvuus oli sushipalat. Olivat tuoreita ja herkullisia. Tosin kasvissushia ei käsittääksen ollut tarjolla ollenkaan Muutenkaan tämä brunssi ei, ainakaan nyt sunnuntaina, ole kasvissyöjän unelma.
Myös salaatit olivat hyviä ja selkeästi Aasia-teemaisia. Ei mitään peruskauraa siis. Lämpimät ruoat olivat hyviä, mutta eivät mitään yltiöherkullisia.
Jälkkäripöydästä löytyi todella hyvää brownieta ja myös valkosuklaavanukas oli herkullista. Hedelmät näin Suomeen tuotuina eivät vaan pääse lämpimien maiden tasolle, mutta olivat kuitenkin kiva lisä. Plussaa myös teestä. Valmiiksi haudutettuna löytyi nimittäin niin mustaa kuin vihreää teetä (oli kahviakin) ja olivat vielä kummatkin hyviä.  Muuten juomina olikin vesi (muita juomia sai ostaa).
Plussat:
sushi
jälkkäripöytä
hyvä palvelu
kiva sisustus
sushipöydässä kokki paikalla

Miinukset:
Lappujen puuttuminen. Ei siis tietoa, mitä missäkin ruoassa oli
Pääruoat eivät vieneet mennessään

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj